Tämän päivän kauppareissun saldo: kymmenen
muovipussia. Ostettuja tuotteita 18. Jokaisessa Shopriten keltaisessa
muovikassissa oli siis noin 1,8 tuotetta. Kätevää ja niin luontoystävällistä.
Tällainen pakkaustapa on vallallaan niin
Sambiassa kuin monissa muissakin Afrikan maissa. Jotkut maat kuten Uganda ja Ruanda ovat tosin roskaamista rajoittaakseen kieltäneet muovipussit kokonaan. Maissa, joissa
muovipusseja on vielä vapaasti tarjolla, ostajan on vaikea puuttua pakkauskäytäntöön,
sillä ostoksia kassalle asetellessaan ja maksua suorittaessaan pakkaajapoika tai
–tyttö on jo lajitellut ostokset muovipusseihin. Ja vain samanlaiset tuotteet
voi mennä samaan pussiin – ja auta armias jos itse yrität muuta.
Kerran pakkaajaa ei näkynyt ja riemuissani aloin ahtaa ostoksiani yhteen muovikassiin. Kassa katsoi minua kuin vähä-älyistä ja puisteli päätään: “Miten voit laittaa tiskiaineen ja maidon samaan muovipussiin?” No Sambiassa ei tosiaan voi. Tein itsestäni vielä tuplahölmön ja otin myyjättären tarjoaman tiskiaineelle tarkoitetun muovipussin vastaan.
Muovipussien
tuhlailu ei ole ainoa tämän mantereen synti. Toinen suomalaista hirvittävä asia
on roskan heittäminen auton ikkunasta kadulle. Niin useasti on minuakin
painostettu heittämään roskani avoimesta ikkunasta tielle. Aina olen
kieltäytynyt paitsi kerran, muuan kyläreissulla maaseudulla. Loppumatkasta auto oli täynnä tyhjiä
pulloja, jotka kaveri pyysi kippaamaan ikkunasta ulos. Tuttuun tapaan
kieltäydyin ja aloin paasaamaan ympäristön puhtaana pidosta. Kaveri sanoi
kuitenkin tyynesti, että heitä vaan, eivät ne sinne maahan jää. Nyreästi vippasin roskat tienlaitaan. Ja johan sieltä juoksi heti kaksi pikkutyttöä poimimaan pullot.
Heille ne olivat kullan arvoisia aarteita ja heidän perheilleen kenties monta
kwachaa tuottaneita tulonlähteitä.
Vaikka täällä
päätyykin paljon muoviroskaa maahan, on hylätyn tavaran uudelleenkäyttöaste
kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin länsimaissa. Ensimmäisen täälläolokuukauteni
aikana yhdet kengistäni hajosivat, niin, että pohja irtosi. Heitin ne roskiin.
Noin kuukautta myöhemmin vieraillessani HIV-lapsille suunnatussa
teatterikerhossa, näin yhdellä teinitytöllä samanlaiset liilat nahkakengät,
joissa oli kukkaset kärjessä. Millä todennäköisyydellä hän oli saanut Jumbon Stockmannilta ostetut kengät haltuunsa, elleivät ne ollisi olleet juuri ne minun
roskiin heittämät, jonkun roskien seasta poimimat ja uudenveroisiksi
kunnostamat kengät?
No voi herranjestas! Mitä ihmettä niillä kaikilla muovipusseilla oiken tekee? Tuohon on tultava loppu, maailma hukkuu....
VastaaPoistaNiin tai sit säästän sulle ne ja virkkaat niistä maailman pelastavia pikkupussukoita!
Poista